Blogi

Arvista DESKin palvelupäällikkö

2023-02-15

Arvi aloitti DESKillä palvelupäällikkönä helmikuun alussa. Lahtelaisella Arvilla on vankkaa kokemusta IT-alasta jo monen vuoden ajalta. Työhistoriaa löytyy niin huolto- kuin tuotepäällikkönäkin digitaalisiin näyttö- ja opastetauluihin keskittyvällä ZetaDisplayllä.

”Polku ZetaDisplaylle kävi melko yllättäen. Työskentelin aikaisemmin moottoripyörien parissa huoltopäällikkönä, mutta työtehtävien siirtyessä toiselle paikkakunnalle oli aika keksiä jotain täysin uutta. Työpaikkailmoituksia selaillessa huomio kiinnittyi silloisen Seasamin (nyk. ZetaDisplay) ilmoitukseen, jossa etsittiin huoltopäällikköä. Ala oli minulle silloin täysin vieras, mutta huoltopäällikkönä toimiminen varsin tuttua.”

Vaikka Arvilta löytyykin vaikuttava työhistoria näyttöteknologian parissa, on hän ehtinyt tekemään paljon muutakin. Moottoripyörien parissa työskentelemisen lisäksi Arvi on ollut tutkijana Tampereen teknillisellä yliopistolla. Kokemusta on siis kertynyt monenmoisesta, mutta työtehtäviä yhdistävänä tekijänä toimii tekniikka. Eikä ihmekään, sillä diplomi-insinööriksi valmistuneella, automaatioon suuntautuneella Arvilla on kiinnostusta ja kykyä ymmärtää syvällisesti alaa sekä erilaisia teknologioita.

Kotona Arvin pitää kiireisenä perhe. Arvi on edelleen innokas pyöräharrastaja, tosin moottorikäyttöiset pyörät ovat vaihtuneet lihasvoimalla eteneviin versioihin. Lisäksi Arvin kädessä pysyy niin vasara kuin järeämpikin työkalu, tästä todisteena itse rakennettu mökki sekä oman kodin pihalle paraikaa rakentuva autotalli!

Erilaisten työpaikoilla käytettävien teknologioiden kehittyessä DESK on halunnut vastata asiakkaiden pulmiin palvelukokonaisuuksilla, jotka jättävät turhat pohdinnat ammattilaisille. Näin itse työntekoon vapautuu enemmän aikaa. Arvi vastaa ja kehittää DESKin palvelukonseptia, jotta pystymme entistä paremmin helpottamaan asiakkaidemme päivittäisiä toimintoja ja tukemaan kasvua.

 
Edellinen sivu
 

Kiinnostaako yhteistyö?

Ota yhteyttä!

Suunnitellaan yhdessä helppo, toimiva ja kustannustehokas kokoustekniikkaratkaisu yrityksenne käyttöön!

Yhteystiedot
This website uses cookies

We use cookies to store your preferences and improve your user experience. By continuing to visit the Website, you agree that we store and use cookies on your device.