Yhteystiedot

Miten voimme palvella?

Lars Furuholm

Hallituksen puheenjohtaja (taloushallinto)

0400 409 000 lars.furuholm@desk.fi

”Haluamme rakentaa pitkiä asiakassuhteita – lisäarvo syntyy rehellisistä kohtaamisista ja auttamisenhalusta”

Johtajuudessa tärkeintä on pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Näin ajattelee DESKin hallituksen puheenjohtaja Lars Furuholm. Hän luottaa avoimuuteen ja kuunteluun.

Millä tavoin käytät asiantuntijuuttasi asiakkaiden hyödyksi?

Ydinosaamisaluettani on suurten kokonaisuuksien hallinta. En niinkään keskity työssäni yksityiskohtiin, vaan haluan luoda asiakkaille uusia tapoja toimia. Haastan asiakkaitani positiivisella tavalla kysymällä kysymyksiä, jotka paljastavat ydintarpeet. Niihin tarjoamme sopivan vaihtoehdon. Tavoitteenani on aina pitkä kumppanuus asiakkaan kanssa.

Mikä on roolisi DESKin hallituksen puheenjohtajana?

Olemme sopineet, että minä olen DESKissä eräänlainen mentori, joka näyttää suuntaa, kannustaa ja antaa neuvoja. Olen ollut perustamassa DESKiä ja toiminut sen toimitusjohtajana vuodet 2014–2020, jonka jälkeen päätin, että nyt on toisten vuoro olla kärjessä. Haluan kasvattaa ammattitaitoisia ja motivoituneita työntekijöitä viemään DESKiä kasvu-uralla eteenpäin.

Mitä polkuja pitkin matkasit DESKin hallituksen puheenjohtajan tehtävään?

Kaupallisen urani aloitin vuonna 1983 Helkama Oy:ssa myymällä auton varaosia. Helkama oli minulle todellinen suuri kaupallinen korkeakoulu, sillä etenin siellä lopulta Helkama Auto Oy:n yhden tytäryhtiön toimitusjohtajaksi. Vuonna 1993 siirryin Setelen osakkaaksi, ja kun Setele vuonna 1998 myytiin Elisalle, silloiselle Radiolinjalle, perustin matkapuhelimia myyvän Wextra Oy:n. Vuonna 2014 myin Wextran omistukseni pois ja DESK syntyi. Omistan edelleen suurimman osan yhtiöstä, ja vastaan hallituksen puheenjohtajan tehtävän lisäksi yrityksen taloushallinnosta.

Millainen on hyvä johtaja?

Johtajan tulee pitää pää kylmänä ja sydän lämpimänä. Johtajuus ei aina ole helppoa, mutta empaattisuus tulee säilyttää kaikissa tilanteissa. Hyvä johtaja antaa työntekijöille vastuuta ja vapautta toimia omalla tavallaan, sillä samaan päämäärään pääsee monin eri reitein. Erilaisuus pitää sallia ja persoona saa näkyä.

Mikä DESKissä on parasta?

Meillä on kehittyvä organisaatio, jolla on kyky luoda pitkiä asiakassuhteita. Se on seurausta siitä, että olemme rehellisiä ja haluamme ymmärtää, mikä asiakkaan ongelma on. Tunnemme teknologian eri sukupolvet ja kehitysvaiheet. Kun asiakkaalle tulee tunne, että häntä ymmärretään ja osataan auttaa, syntyy luottamus. Se on kaiken perusta.

Kuvaile itseäsi kolmella sanalla ja perustele.

Sosiaalinen, huolehtiva ja vilkas. Tulen monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, ja pidän huolta läheisistäni niin töissä kuin kotonakin. En pysy pitkään paikallani – aina pitää mennä eteenpäin ja keksiä jotain uutta.

Mitä harrastat?

Jos Etelä-Suomessa on lunta, hiihdän. Jos ei ole, menen Pohjois-Suomeen ja hiihdän. Lisäksi pelaan tennistä, vietän mökkielämää Päijänteellä sekä metsästän. Minulla on myös kaksi karvaista liikkeellä pitävää voimaa, Nero ja Aapo, saksanseisojapojat, jotka ovat myös viralliset toimistokoiramme.

Mikä on mottosi?

Kuuntelemalla oppii enemmän kuin itse puhumalla.

 
Edellinen sivu
Tämä sivusto käyttää evästeitä

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme parantaa käyttökokemustasi. Jatkamalla vierailua verkkosivustolla hyväksyt, että tallennamme ja hyödynnämme laitteesi evästeitä.